Kaikki aika tuntuu nykyään menevän arjen pyöritykseen, eikä mikään valmistu. Paitsi pari pipoa! Töihin tuli ihana uusi turkislanka, jota oli pakko pari kerää ostaa. Katian Polar -lanka on niin ihanan pehmoinen ettei neulomista malttasi lopettaa.

Nelivuotias tyttö sai valita haluamansa värin, eikä neiti tainnut muita värejä vilkaistakaan, kun nappasi hennon vaaleanpunaisen kerän käteensä. Pojalle mietin mustaa, tai harmaata. Vai ottaisinko mustan... no otin harmaan. Värit 88 ja 85, en muista kumpi oli kumpaa.

Pojan päähän tein kantikkaan pipon. Tyttö halusi erilaisen ja muisti aikaisemmin ostetun tupsun, jonka toivoi pipoon kiinnitettävän. Tupsu on ostettu Tokmannin alelaatikosta, sekin yhtä pehmoinen kuin itse pipo.

Ulkona kuvaus ei tuottanut oikein toivottuja tuloksia, taustat oli hienot ja lumiset, mutta pipot sumeat kun kolamies ei malttanut olla puuhastelematta. Niinpä pojan kanssa soviteltiin pipoja sisällä uudelleen. Ja lopulta oli molemmat pipot samassa päässä!

Nyt voisi tulla vaikka pikkuisen pakkasta. Valkeaa joulun odotusta!

Töissä mainitsin viime viikon alussa että haluaisin ostaa saumurin. Moni ompeluinto on laantunut saumurin takkuamisen takia. Sain töistä vinkin mistä kannattaisi konetta kysyä ja niinpä jo perjantaina liikkeelle tuotiin Pfaff -saumurin esittelymalli, jonka sitten ostin uutuden huumassa.

Tarkoitus oli ostaa käytetty ja ehkä vähän jämerämpi kone. Jotenkin luotan enemmän vanhoihin rautakasoihin kuin uusiin muovikoneisiin. Kaikista eniten epäluuloa minussa herättää sana "hobby" koneen kotelossa ja tällainen "hobby" nyt sitten jököttää ompelupöydälläni.

Pfaff pääsi kotona heti tositoimiin. Minulla oli jo valmiiksi leikattuna kaavat ja kankaat 104 kokoiseen paitaan ja huppariin. Ompeluinto vain katosi kun olisi pitänyt vanhaa saumuria kaapista kaivella. Sillä kun ei saa nättiä jälkeä sitten millään. Uuden koneen kanssa meni hyvä tovi ennen kuin sain ohuelle trikoolle sopivan ompeleen säädettyä, mutta oi ihanuutta miten siistejä saumoista tuleekaan! Sitä kun on tottunut vähän huonompaan jälkeen niin siistit saumat on todella ilo silmälle.

Ensin ompeluun pääsi tähtihuppari. En muista mistä olen kangaspalan ostanut. Trikoita on ilmestynyt kaappiin jokunen palanen milloin mistäkin.

Suuren käsityön malli 19 lyhyt huppari, lehdestä 9/1013. En tehnyt vuoria, vaikka sillä olisi saanut monikäyttöisemmän hupparin. Pojalla on paitapula, joten ajattelin että ohuempi huppari on sisätiloissa mukavampi.

Resorien ompelussa on vielä pientä viilaamista. Ohjeessa hihansuut ja helmakaitale oli tehty samasta kankaasta kuin huppari, joten jouduin sovittelemaan resorien kokoa omasta päästä. Ja eihän se ensimmäisellä kerralla ihan nappiin mennyt.

Kaavan huppu on aika valtava näin pienelle miehelle. Hupun sisäpuolelle laitoin yksivärisen harmaan trikoon, senkin hankkinut jostakin hetken mielijohteesta. Tuo harmaa on uskomattoman pehmeän tuntuinen, harmi kun sitä ei riittänyt vuorikankaaksi asti.

Ja kasvuvaraakin vielä jäi, ei ehtinyt lapsi kasvaa pois vaatteesta ennen sen valmistumista!

Ensikokemus saumurista oli ihan positiivinen. Epäluulo ei ihan heppoisesti mielestä katoa, mutta ompeluintoa uusi kone nosti roimasti!

Malli on Niina Laitisen Sukkakalenterista 2018. Huhtikuun Cirice -sukat ovat kuvioltaan kiehtovat ja melko nopeat tehdä.

Lankana Novitan 7 veljestä tumma harmaa. Toiset sukat tein mustalla.

Vaikka lanka on paksuhko, sukat tuntuu jalassa kevyiltä reikäisen kuvion ansiosta. Kivat siis vaikka kesän viileämpinä päivinä.

Mustissa sukissa kuvioa hallitsee enemmän reijät.

Samantyyliset sukat löytyy kalenterista marraskuulta; Aavistus. Voi olla että ne ovat puikoilla seuraavat...

Näin äitini neulomana kyseiset Yökyöpelilapaset Lumi Karmitsan kirjasta Villit vanttuut & vallattomat villasukat. Ihana kirja täynnä suloisia, hauskoja ja kekseliäitä sukkia ja lapasia.

Vaikka lapasten kissa onkin valkoinen mustin raidoin, veikeät kissankasvot tuo mieleen mustan karvaisen kaverini.

Kirjoneuleen tekeminen on minulle haastavaa, ei ehkä suosikkipuuhaani, mutta malli vei mukanaan. Tosin muutaman kerran oli muistutettava itseä etten aloita toista neuletta ennen kuin lapaset on valmiit. Kun keskeneräinen neule etenee hitaasti tai on haastava, tekee mieli aloittaa jokin yksinkertaisempi työ rinnalle.

Lankana käytin Nallea, mustaa ja valkoista. Ohjeessa oli hienostuneemmat sävyt Drops Delight langasta; vaalea helmiäisharmaa ja musta. Lisäksi valmiisiin lapasiin omenanvihreät silmät neulalla silmien valkoisia silmukoita jäljittelellen. Pidän kuitenkin valkeista silmistä enemmän.

Kuvio on hauska kämmenpuolella kun toiseen käteen kissa tulee ranteeseen ja toiseen peukalon yläpuolelle.

Sain aloitettua lapasten neulomisen niin että ripeällä tahdilla neulottuna ne olisivat olleet kevät-talvella valmiit. Ihan ei hankien aikaan lapasia voinut vielä käyttää, mutta valmistui kuitenkin juuri sopivasti kun toukokuun helteet vaihtui kylmään kesäkuuhun! Ulkoeteisessä tarkenee vain lapaset kädessä kuumaa teetä juoden.

Lehti on vuoden 2016 nro 9. Siitä voisi päätellä että hetken olen huivia nykertänyt... Talviaikaan sen aloitin, muistan miettineeni pitkään soveltuuko aikoinaan Tallinnasta ostamani ohut tumman harmaa lanka tähän työhön. Käyttämäni lanka on niin ohutta, että neuloin sitä kaksinkertaisena. Harmikseni en muista mikä sekametelilaatikkoni vyötteistä oli tämän langan ympärillä.

Mallin alku oli minulle jotenkin tosi haastava, taisin purkaa pari-kolme kertaa ensimmäisen mallikuvion kokonaan alkutekijöihin ennen kuin sain kuvion kohdilleen. Ohjeen mukaan kuviot neulottuani tajusin että lanka ei riitä reunukseen. Huivista uupuu 10 cm:n pätkä erilaista kuvioa pitkältä kaarevalta sivulta. Harmittaa kun olisin halunnut tästä vähän muhkeamman huivin.

Mallissa ihastuin palloreunaan, joka ei sitten niin kivalta näytäkään ohuella langalla virkattuna. Jos saisin pidettyä levottomat jalkani kurissa ja jaksaisin istua paikallani pidempään yhdellä istumalla niin neuloisin uuden samanlaisen huivin hieman paksummalla langalla...kaikista takkuisista silmukoiden putoamisista huolimatta!

Alkuperäinen verhoulu oli vihreä kangas/keinonahka. Jouset ja pehmusteet vähän miten sattuu...

Etuistuin oli nähnyt aurinkoa ja istujia vähän takapenkkiä enemmän. Uuden verhoilun tein mustasta nahasta/keinonahasta.

Lokakuun alussa aloitin takapenkin purkamisen. Istuimen ompelin ensin, sen jälkeen selkänojan. Ja ettei kaikki menisi kuin unelma niin istuimen ompeleminen meni opetteluksi. Kun olin saanut selkänojan myös kasaan, ei istuin ja selkänoja sopineetkaan yhteen. Makkaroiden saumat ei olleet kohdakkain, ei sinne päinkään! Istuin meni siis täysin uusiksi.

Istuimen makkarat.

Selkänojan salmiakkikuvio. Selkänojat sekä eteen että taakse oli paljon mukavampia tehdä kuin yksinkertaisemmat istuinosat.

Useamman illan uurastuksen jälkeen sovittelua runkoon.

Etuistuimen selkänoja levällään keinonahkaisia sivuja vailla. Tein istuimen ja selkänojan kulutukselle joutuvat osat, eli makkarat, niiden viereisen kaitaleen (kuvassa vasemmalla) ja käsinojan aidosta nahasta, koska pelkäsin että nahan ja keinonahan väriero tekee jossakin valossa aidosta nahasta sinertävän sävyisen. Näin penkkien etuosiin ei tullut keinoa ja aitoa nahkaa vierekkäin muuten kuin tereen verran.

Tausta täysin keinonahkaa.

Nyt on mieli tyhjä ja kepeä. Kesä saa tulla!

Ihanaa kevättä!

Kesä tuli, ja kesä meni. Syksy oli jo pitkällä kun aloin etsimään kimonoon sopivia kankaita. Marraskuun ensimmäisinä päivinä alkoi mietityttää mihin se vuosi oikein katosi. Heräsin yhtenä aamuna neljän aikaan, enkä saanut enää unta. Päätin että kankaiden on nyt löydyttävä, tai en ehdi kimonoita tekemään yhtään kappaletta. Pari tuntia (taas) selailin nettiä. Käsittämätöntä miten tässä tavaran täyttämässä maailmassa voi olla niin vaikea löytää vaatetukseen sopivaa kuviollista puuvillakangasta!

Eksyin johonkin blogiin (jonka nimeä en tullut laittaneeksi ylös). Sieltä löytyi kaunis kukkakuvioinen kangas, josta oli tehty tytölle mekko.

Nuppu Print Companyn sivuilla iski seuraava haaste; vaikeus valita! Ihania kuvioita, kauniissa väreissä. Itsenäisyyspäivän jälkeen sain vihdoin kankaat tilattua ja ne tulikin nopeasti. Tiesin että kankaat on nättejä, sitä osasin hieman odottaa. Mutta kun avasin paketin,

sydän oli pakahtua! Miten voikin olla kauniita kankaita! Ohut puuvilla on tiheää, laadun näkee jo ennen kuin kangasta edes koskettaa. Käteen kangas on pehmeän ja tiiviin tuntoinen, vaikka tosiaan on ohut. Ja se, että kangaspaketti oli huolellisesti ajatuksella pakattu nätiksi, teki avaamisestakin ainutlaatuista. Olen niin myyty!

Pesin kankaat ohjeen mukaan ennen leikkausta. Kankaiden leikkaamisessa menikin pari päivää... Ompelu sujui mukavasti, vaikka ommeltavaa oli todella paljon. Kankaiden tiheys teki niistä helposti käsiteltäviä ja ommeltavia.

Kangas Näsiä ohut puuvilla vaalean sininen. Ensimmäisen kimonon kaulus tuotti murhetta ja menikin purkuun. Toinenkin kaulus vielä opetutti, mutta siitä kuitenkin tuli ihan siisti.

Vaalea Näsiä-kangas.

Kangas Kevätlaulu.

Ja Lumililja. Ompelin kolme pienempää kimonoa lapsille.

Olisin halunnut kimonoihin vuorin, mutta siihen ei aika riittänyt. Kimonot, yhteensä 10 kappaletta, valmistui lauantaina, viikkoa ennen jouluaattoa.

Kimonoiden lisäksi oli tarkoitus ommella kaksi miesten aamutakkia. Kuvassa keskimmäinen, näyttää liian pieneltä miehelle pienimmän mallinuken päällä, jospa kuitenkin mahtuisi käyttäjilleen. Malleja etsin vanhoista SK-lehdistä, joista löysin kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli hupullinen malli, toinen kimonomainen kylpytakki. Kun naisväelle oli jo kimonot, valitsin miehille kimonotyylisen (SK 11/2012), johon kankaaksi luomutrikoo. En usko että hupusta olisi iloa näiden aamutakkien käyttäjille. Kankaan valinta oli haastavaa aamutakeillekin. En löytänyt sellaista mitä ajattelin, mutta luomutrikoo osoittautui laadukkaaksi ja helposti ommeltavaksi sekin.

Metsänruhtinas-kankaan tilasin Ehta -nettikaupasta. Tykästyin ronskiin karhukankaaseen, vaikka tilatessa tuntui epävarmalta valinnalta. Kangas tuli postiin maanantaina. Samana päivänä oli puhetta että kotiseudulle menevät lahjat, eli kaikki kimonot ja aamutakit, haettaisiin meiltä torstaina tai perjantaina... Eli ompelukone lauloi iltaisin ja päivisin jos suinkin oli mahdollista.

Aamutakkien kauluksen kaava oli jotenkin omituinen kohdassa jossa kaulus yhtyy etureunaan. Tai sitten leikkasin liian pienet saumavarat. Mutta kaulusta en saanut tehtyä ohjeen mukaisesti. Tein samanlaisen, mutta eri tavalla ommeltuna. Lisäksi olin mitoittanut karhukankaan niin nippa nappa että kun erehdyin leikkaamaan yhden hihan väärästä kohtaa, en saanut enää takkeihin kahta taskua! Tein kuitenkin yhden.

Valmista tuli keskiviikko-iltana. Onneksi lahjanhakupäiväksi sovittiin perjantai, torstai oli ahkeraa paketointia.

Halusin että saaja kokee edes lähes saman ihastuksen kuin minä avatessani kangaspakettia, vaikka pehmeät paketit ei niin kovassa suosiossa aina olekaan... Kimonokangas rypistyi aika helposti ja ne piti tietenkin silittää ja laskostella sievästi. Leikkasin isosta kartongista leveitä suikaleita, joihin painoin leimalla ”Rauhallista Joulua” ja kietaisin kartongin kimonon ympärille.

Kangastilauksen mukana tuli Nuppu Print Companylta pakettikortteja, joihin kirjoitin kankaan pesuohjeet ja kiinnitin lahjanarulla kimonoiden ripustuslenkkeihin. Ja lopuksi kaikki paketteihin. Yksiväriseen paperiin, että itse lahja pääsee oikeuksiinsa.

Jokohan kohta keksisin seuraavan joulun lahjat...

Valoa ja iloa sinulle vuoteen 2018!

Hätäratkaisuna kirpparilta joskus ostamat talviset askartelukuvat ja mustavalkotulostimella tulostetut lasten kuvat sai kelvata kortteihin. Piristykseksi vanhoihin kuviin askartelin punaruskeasta Fimo-massasta sinettejä koristenapin avulla.

Muotoilin sopivan kokoisen massapalasen yksi kerrallaan epämääräisen pyöreäksi, vähän isommaksi kuin nappi, ja painoin napin massaan. Ensimmäiset onnistui hyvin, sitten massa alkoi jäämään napin pieniin kuvioihin. Pesin nappia vähän väliä ja laitoin tilkan ruokaöljyä ennen massaan painamista. Kuvio onnistui paremmin, vaikka siltikin meinasi sinetti mennä rikki. Lopuksi paistoin sinetit 110 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Liimasin sinetit kortteihin punaisen nauhan kanssa.

Jokaisesta kortista tuli hieman erilainen. Uskomatonta miten paljon aikaa pelkkä liimaaminen voi viedä, kortteja tuli yhteensä 22 kappaletta.

TONTTUOVI tuli meillekin joulukuun ensimmäisinä päivinä. Yritin miettiä mahdollisimman yksinkertaista tekotapaa kun aikaa oven tekemiseen ei oikein ollut. Vastottain siivoilin kaapeista pieniä puisia valokuvakehyksiä, joille ei ollut käyttöä, joten suunnittelin niistä tonttuoven. Melkein helpompi olisi ollut tehdä jostain muusta...

Ruskeasta kehyksestä tuli itse ovi. Kehys oli sen verran paksu, että sahasin ulkoreunasta paksuimman kohdan pois. Kulmia piti myös sahata uusiksi.

Leveän kehyksen maalasin valkoiseksi ja liimasin oveen, toisen ohuemman kehyksen jätin puun väriseksi ja liimasin valkoisen kehyksen päälle, että paksun oven sivureuna ei jäisi näkyviin. Oven keskelle valkoinen vanerinpala.

Oven kahva tuli popniitistä. Sahasin vähän taitoskohtaa metallisahalla.

Ja taivutin kahvan muotoon. Oveen niitin mentävä reikä, tilkka liimaa ja katkaisin ylimääräisen pätkän pois.

Meillä tonttuovi ei voi olla lattian rajassa, niin kuin sen olisi tarkoitus olla. Eteisessä puolipaneelin päällä se on turvassa pieniltä käsiltä. Tonttu kapuaa puutikuista tehtyjä tikkaita pitkin pöydälle. Tytön kanssa tuotiin ikkunalaudalle nukkekodin tuoli huilihetkeä varten ja tytön askartelema lumiukko tuli tontulle seuraksi.

Postilaatikko ilmestyi vasta pari päivää myöhemmin. Löysin sopivan kokoisen pienen pahvirasian, jonka vain lyhensin sopivaan kokoon. Maalasin punaisella maalilla. Onneksi valkoisesta kynästä jäi jälki maaliin, kirjainviivottimella sain siististi kirjoitettua laatikkoon POSTI.

Ovikoristeeksi pienet kulkuset kolkuttimessa. Ja tontulle postia kirjoittamaan!

TONTTUPUVUN tekoon ryhdyin, kun tytön balettiesitykseen piti olla punaharmaa tonttupaita ja housut tai mekko. Vaatteeksi olisi riittänyt yksinkertainen suora asu, mutta eihän sellaista kiinnosta ruveta tekemään, pitää olla vähän haastetta!

Kankaat hankin paikallisesta kangaskaupasta; edullista hieman lakanakangasta vahvempaa ja kiiltävämpää joulunpunaista sekä kaunista harmaata lisukkeeksi kaulukseen ja hihansuihin.

Kaikista tekemistäni kauluksista tämä onnistui kerralla ja vieläpä todella hyvin, jes!

Helmaan rypytykset. Tein helmapalasista leveämmät kuin paidan helma, jotta kangasta riittää rypytettäväksi. Ompelin ensin helmapalat lyhyistä sivuista yhteen. Ompelin helmaan päärmeen ja yläreunaan ompeleen pitkillä pistoilla alalanka löysällä, jätin sekä alkuun että loppuun pitkähköt langanpätkät. Solmin ompeleen toisen pään langat huolellisesti ja toisesta päästä vedin alalankaa samalla rypyttäen kangasta. Kun helmapalasta tuli ryppyineen yhtä leveä kuin paitaosan helma, solmin langanpäät. Ompelin paidanhelmaan ensin alahelmapalan (yläosasta yhtä leveä kuin paidan helma, alaspäin levenevä).

Ylimmän ryppyhelman ompelin nurja puoli ja oikea puoli vastakkain alahelman päälle, koska ompeleen päälle tein vielä harmaan kaitaleen.

Alemmat ryppyhelmat ompelin helmaan kiinni oikeat puolet vastakkain. Röyhelöitä tuli sitten kertaheitolla runsaasti, mutta sehän ei tonttutyttöä haitannut.

Mukavaa joulunaikaa ja uuden vuoden odotusta!

Kävi niin että yhtä pienehköä pöytää kukille ikkunan eteen lähdin hakemaan, tulin takaisin reissultani peräkärryssä pöydän lisäksi viisi tuolia ja kaappi. Ei ollut hukkareissu, tyhjällä kärrillä ei ajella!

Pöytä ja tuolit sentään on käyttökelpoisia ihan sellaisenaan, kaappia en sisätiloihin viitsinyt tällaisena viedä. Eihän tämä silmää hivele, mutta minulta liikeni rakkautta ottaa mukaani. Viime aikoina olen saanut noottia kun säilytän keskeneräisiä kalusteita autotallissa, ihan ymmärrettävää kun autohan sinne ei mahdu... Ja sinnehän se kaapinkin matka vei. Pikku pakko oli tarttua tuumasta toimeen.

Maalipinta oli lohkeillut kauttaaltaan, sitä oli mahdoton puhdistaa. Pohja retkotti jo hakureissulla, irrotin kokonaan niin sain samalla kunnolla puunattua likaiset laudat.

Kaappi oli maalattu niin, että laatikko ja ovet näyttävät suuremmilta kuin ovatkaan. Tason alla kaapin sivuissa listat, joihin kansi on liitetty. Tällaiset yksityiskohdat viehättää vanhoissa kalusteissa.

Tämä kaappi yllätti lukittavuudella. Vasemman oven sisäpuolelle on kiinnitetty hakanen, jonka saa lukittua hyllylautaan. Oikean puoleisessa ovessa on käännettävä nuppi, jolla pyöräytetään salpa toisen oven taakse. Nuppi on maaliton ja ihanasti kulunut käytössä sileäksi.

Taso on myös hienosti kulunut, eikä siitä irtoa jäljellä olevaa maalia.

Yllätys! Raa'an rapsuttelun jälkeen kaapista tuli musta! Ihan ok, puun syyt tulee nätisti esille. Mutta onhan se synkkä!

Kaappi on puuosiltaan hyvässä kunnossa, alalista on eniten kärsinyt, mutta sekään ei ole rikki.

Haaveilin, että maalaisin kaapin osittain ensin vanhalla sinisellä, (enpä tiedä mistä moisen päähänpiston sain) sen jälkeen kokonaan (kantta lukuun ottamatta) valkoisella ja hionut sinistä alta näkyviin. Lopuksi lisännyt ruskeat kulmat niin kuin aluperäisessäkin maalauksessa oli. Haaveeksi jäi. Hain värikartan; aivan liikaa sinisen sävyjä mistä valita, enkä todellakaan halua vauvan vaaleansinistä. Jätin sinisen lopulta pois koska minulla oli jo purkki valkoista kalkkimaalia (vitriiniin, joka odottaa edelleen ovia...) eikä lähirautakaupasta saa saman valmistajan maalia. En viitsi kokeilla sopivatko maalit yhteen. Olisi siis pitänyt ostaa sininen, ruskea ja valkoinen maali. Maalit näyttää meillä olevan lähes samanlaista kulutustavaraa kuin talouspaperi!

Kannen putsasin useaan kertaan, silti se näytti likaiselta. Levitin sienellä kalustevahan päälle ja ruskea maali sai värinsä takaisin.

Valkoinen Vintage kalkkimaali väriltään Soft cream, ruskea tehosteena Chokolate brown. Mielestäni todella tumma suklaa! Ehkä olisi voinut olla hieman maitoisempi tähän, mutta ei huono pari kannen ruskealle maalille.

Valmis! Tai oli muutaman päivän. Laittelin jo kaapin tavaraa täyteen ja latailin kuvia blogiin. Kuvia aikani selattua kipaisin kuitenkin vielä hienoa hiomapaperia...

Hioin kulmia, jotka oli jo valmiiksi vähän ajan saatossa pyöristyneet. En paljoa, silti lopputulos on aivan eri näköinen kuin puhdas maalattu pinta.

Nyt kaapilla on luonnetta, ihan luonnollisesti.

P.S. Ensimmäistä kertaa olen saamassa Orgidean kukkimaan!! Olikohan valkoinen vai vaaleanpunainen kukka...?

No nyt yritän tätä ah niin ihanaa kotia pitää jollain lailla järjestyksessä, onnistumatta kovinkaan hyvin. Pahinta on myöntää että itse olen epäjärjestykseen yhtälailla syypää siinä missä tavaroita jälkeensä jättävät lapsetkin. Jätän jälkeeni keskeneräisiä käsitöitä, kaikenlaisia papereita ja aikaansaamatonta järjestystä. Kotiin tupsahtelee uusia kivoja esineitä, joille en sitten löydä paikkaa. Olisi niin ihanaa kun koti olisi nätti ja siisti, siis järjestyksessä. Meillä vaan jokapäiväinen jälkeeni jättämä elämänmaku näkyy kaikkialla. Välillä tuntuu että pelkästään se ainainen epäjärjestys väsyttää kamalasti. Sitten kun jokin tavara tai ehkä jopa useampi samalla kertaa sattuu löytämään paikkansa, on kuin riemuvoitto, hetken aikaa...

Tämän todellisen sekamelskan tunnustamisen jälkeen uskallan ehkä vähän raottaa ulko-ovea...

Ensinäkemällä eteinen ei ollut kovin kutsuva. Näin sen toki ruusuisten lasieni läpi jo silloin, mutta silti aikaa meni usempi vuosi ennen kuin sain ajatuksen jollain tavalla toteutettua. Tämä kuva on otettu puoli vuotta sen jälkeen kun taloon muutettiin. Muuttohetkellä se oli vielä kamalampi; myyjän tekemistä remonteista tullutta roskaa pusseissa, laattoja, putkia, likaisia astioita, pulloja ja purkkeja. Pahimman siivouksen jälkeen eteinen toimi lähinnä sisältä ulos joutavien tavaroiden, työkalujen ja remontin jäljiltä siivottujen roskien siirtymäpaikkana.

Ensimmäisen lapsen syntymä kuukausi näiden kuvien ottamisen jälkeen ei nopeuttanut eteisen sisustamista, kun muuallakin talossa oli laitettavaa, ei paljon, mutta minulle riittävästi.

Ulkoeteisen puun värinen paneeliseinä ja väliovi sisätiloihin on jossain vaiheessa (ennen meitä) vaihdettu, ja lattia on vuorattu muovimatolla. Muuten eteinen on alkuperäisessä kunnossa vuodelta -54. Erityisesti tykkään siitä, että kulkuväylä sisälle ei ole tilan keskellä, jolloin eteisen toiselle puolelle jää kiitettävästi tilaa.

Olin jo aikeissa maalata paneeliseinän valkoiseksi, mutta vielä alkukesän päiväuniaan eteisessä nukkunut poika esti ryhtymästä tuumasta toimeen. Niinpä muut puuhat meni maalaamisen edelle ja lopulta se sitten unohtui.

Numeroitu naulakon pätkä on (kuuleman mukaan jostain Kuopiolaisesta) entisestä tanssiravintolasta. Juuri sitä eteinen kaipasi ja odotti kaikki nämä vuodet! Valkoiselta seinältä se pääsisi kunnolla esille.

Pienikokoiset pirtin pöytä ja penkit mahtuvat millilleen paikalleen. Ovi avautuu sen verran kuin tarvitseekin häiritsemättä kuitenkaan kulkua.

Vanhat neljäosaiset ikkunat ovat ihanat! Ihanimmat ikkunat tässä talossa. Oven vieressä olevasta isosta ikkunasta en tiedä onko se alkuperäinen. Talon muut alkuperäiset ikkunat ovat samanlaisia kuin tuo iso, joten vaikea sanoa olisiko se alun perin tuohon laitettu. Vanhat ikkunat ja ovet on minulle se heikkouden kohde siinä missä monelle naiselle kengät ja laukut. Joskus tuokin iso ikkuna joko vaihtuu kokonaan kolmeosaiseen tai saa vastaavanlaiset listat kuin muissakin ikkunoissa.

Ikkunoiden alla nurkassa oleva kenkien säilytyslaatikko on paikallaan vain koska nukkumavaunut veivät tilaa sen edestä. Jos vaunujen ei olisi tarvinnut olla eteisessä ei arkkukaan olisi tuossa ja pöytäryhmä olisi tilan keskellä, eikä hieman toisessa reunassa niin kuin nyt. Vaunut ehti vaihtaa omistajaa kuvien ottamisen jälkeen ja tilaa on nyt taas aivan eri tavalla.

Eteiseen paistaa ilta-aurinko. Aamuisin tila on joskus hieman viileä yön jäljiltä, mutta illalla lämmin, välillä liiaksikin. Siksi paneeliverhot voi laskea alas. Läpikuultavakin verho suojaa auringolta sen verran, ettei eteisestä tule tukalan kuuma kun verhot muistaa laskea hieman ennen kuin aurinko alkaa porottaa suoraan ikkunoista sisään.

Ja sadesäällä lumoaa pisaroiden rummutus peltikattoon.

Kulkuväylä ulko-oven ja sisäoven välissä on haastava paikka; aina täynnä kenkiä, vaikka varsinaisesti kengät säilytetäänkin sisäeteisen puolella. Todellisuudessa lattia ei ole koskaan näin siisti...

Hyllyn virkaa lattialla toimittaa vanha perunalaatikko kuudenkymmenen vuoden takaa.

Yläpuolinen tila näyttääkin äkkiseltään sekavalta, johtuen myös auringon heittämistä varjoista. Kukkaruukut on sellainen tavaraerä, joka on alusta lähtien ollut ulkoeteisessä säilytyksessä, aikaisemmin lattialla. Laitoin harmaantuneesta laudasta hyllyt katonrajaan ikkunoiden yläpuolelle. Siellä ne ei ole tiellä eikä näkösällä ja pysyvät jollain tapaa järjestyksessä.

Ja siitä riemuvoitosta kun vihdoin sain eteisen siistiksi; vajaa kuukausi elämää eteenpäin ja siirsin pöydän penkkeineen olohuoneeseen.