-Ikinä- on liian pitkä aika. Yhdistettynä ikävään se on mahdoton ymmärtää.

Loputon, lohduton, ajattelipa mennyttä tai tulevaa.

Aika parantaa, niin sanotaan, mutta kun jää aukko, ei se ikinä täyty.

Mistä tulee se toivo, kun hetken luulee että kaikki on kuin eilenkin?

Pienen hetken ajattelee huomista, ensi kesää, kunnes tajuaa ettei eilinen tule huomenna,

ei ensi kesänä. Ikinä ei lopu vielä syksylläkään.

Tästä lähtien -ei ikinä.

Mitä jää kokematta, kertomatta eteenpäin?

Mistä olen tullut jos osa minusta on jo lähtenyt?

Kuka korvaa sielun jos yksikään ei ole samanlainen?

Miten voi olla poissa, eikä ikinä tulla takaisin?

Ikinä en unohda.

(2.2.2015)

Isä lähti yllättäen, täysin varoittamatta, liian varhain. Aivan liian paljon jäi kesken. Hautajaisista on kolme viikkoa, aika tuntuu paljon pidemmältä. Asiaa on edelleen vähän vaikea ymmärtää.

Voi siis olla että menee vielä hetki ennen kuin saan blogiin taas asiaa. Toivon että tämä "tilanteen päivitys" katkaisee hiljaisuuden myös täällä, aivan kuten myös oikeassa elämässä; ulos on mentävä ja nähtävä ihmisiä, jotta kaikki voi taas jatkua.